Surullinen ja järkyttävä tarina: elämäni muuttui tylsäksi
Lähetetty: Ma Touko 27, 2013 10:06 am
Suosittelen harkiten lukemaan seuraavaa kirjoitusta, joka on tosi ja kirjoittaja on koputtanut puuta ennen kirjoittamista!
Kerran oli mies, joka maastoautopäissänsä halusi ostaa nelivedon. Hän päätyi vanhaan ja historialliseen merkkiin, malliltansa Discovery 2. Vuosimalli oli 2000. Kilometrejä takana alle 200.000. Kaupat tehtiin, auto ajettiin kotiin ja siitä alkoikin seikkailu, jolle ei näkynyt loppua. Kyseisen auton kansipahvivika oli tunnettu, mutta urhea retkeläisemme ei pienistä varoitteluista pelästynyt, vaan antoi veden lentää milloin säiliöstä, milloin paukkuvista letkuista. Kansipahvivikaa ei kuitenkaan ilmaantunut, mutta vettä valui toisinaan litra, toisnaan desi päivässä - letkut pettivät. Kun letkut olivat vaihdettu alkoi vuoto aina uudestaan jostain suunnasta.
Tämä jännittävyys sai kuskin uskomaan, että nyt oltiin jo jännittävyyden ääritilanteessa. Ei, se ei ollut niin! Tuli ensimmäiset pakkaset ja ennen käynnistysäänen kuuluessa kahdessa pyörähdyksessä muuttui pyörähdysmäärä uudesta akusta huolimatta noin kuuteen. Ja kun pakkasraja ylitti maagisen, arktisen, päräyttävän -12 rajan, hyytyi auto, kuin läski ylämäkeen. Jos auton antoi jäätyä vuorokauden -20c pakkasessa, niin seikkailu oli taattu: villasukat jalkaan, kerropukeutumista ja kävellen töihin.
Kun talvi suli ja viimeiset arktiset -4c kelit olivat päällä alkoivat auton käynnistymisongelmat häviämään ja 200.000km mittarissa häämöttämään. Sitten alkoi keväinen merkkailu, jota siis oli myös ollut tasaisesti koko talven. Vettä tuli sieltä, jos ei, niin täältä. Punainen neste laittoi pulskan suuni hymyyn joka aamu - kelistä riippumatta. Sitten, kuin käskynä ylhäältä loppuivat nestevuodot. Vettä ei hävinnyt kuin ehkä desi viikossa, eli mitä nyt hieman lorotteli. Tätä onnen kautta kesti 2 viikkoa, kunnes turbo päätti, että säädyllinen elinikä ei ei ole yli 210.000km, kuten oli myös tehnyt kahdesti vesipumppu. Turbo korjattiin ja meno jatkui samanlaisena myös toisen talven.
Päätin, että en jaksa enää seikkailua, sillä "matka Land Roverilla on seikkailu", joten päädyin myymään auton. Sainkin parin kuukauden päästä kuulla, että vaikka myin auton ehjänä ja vihdoin toimivana, niin kansipahvi oli kärähtänyt kuukauden päästä ja turbo oli levinnyt moottoritielle pari kuukautta myöhemmin.
Nyt alkoikin uusi kausi elämässäni. Minulle suositeltiin Toyota-merkkisen valmistajan maastoauto, joka sitten korotettiin ja laitettiin muutenkin maastokelpoiseen asuun. Vuosimalli autolle oli 2002 ja ostotilanteessa kilometrimäärä 180.000 (jos niihin ei oltu kajottu). Ensimmäiset neljä kuukautta meni tankkaamisella. Joka päivä odotin, että nesteitä valuisi, lämmöt seilaisi, vesipumppu huutaisi tai jotain kävisi. Ei käynyt. Kunnes tuli talvi ja ensimmäiset pakkaset. Autossa ei ollut lohkolämppäriä, eikä webastoa, joten muutaman kylmäkäynnistyksen jälkeen lohko asennettiin. Kävikin sitten niin, että eräänä -30c aamuna auto oltuaan yön tolpassa käynnistyi ilman isoja yksimisiä. Samoin auton seistyä 3 vuorokautta ja oltua samoilla pakkasilla 2 tuntia tolpassa se käynnistyi ilman yskimisiä. Koomisinta tässä oli, että tolppaan ei ollut tullut virtaa koko talvena. Huomasinkin, että pakkasen ollessa -37 käynnistys erosi +12 tilanteesta sillä, että moottori pyörähti ympäri kahdesti kesäisen yhden kierroksen tilalla.
Eli, mitä teen? Vuosi tuli täyteen. Auton hoitokulut ovat muutama prosentti englantilaiseen veljeensä verrattuna ja se ei myöskään jää kiinni yhtä helposti. En ole saanut sitä rikki edes kovimmills pakkasilla, joten onko tähän mitään muuta keinoa, kuin ajaa se kiven kautta jokeen?
Kerran oli mies, joka maastoautopäissänsä halusi ostaa nelivedon. Hän päätyi vanhaan ja historialliseen merkkiin, malliltansa Discovery 2. Vuosimalli oli 2000. Kilometrejä takana alle 200.000. Kaupat tehtiin, auto ajettiin kotiin ja siitä alkoikin seikkailu, jolle ei näkynyt loppua. Kyseisen auton kansipahvivika oli tunnettu, mutta urhea retkeläisemme ei pienistä varoitteluista pelästynyt, vaan antoi veden lentää milloin säiliöstä, milloin paukkuvista letkuista. Kansipahvivikaa ei kuitenkaan ilmaantunut, mutta vettä valui toisinaan litra, toisnaan desi päivässä - letkut pettivät. Kun letkut olivat vaihdettu alkoi vuoto aina uudestaan jostain suunnasta.
Tämä jännittävyys sai kuskin uskomaan, että nyt oltiin jo jännittävyyden ääritilanteessa. Ei, se ei ollut niin! Tuli ensimmäiset pakkaset ja ennen käynnistysäänen kuuluessa kahdessa pyörähdyksessä muuttui pyörähdysmäärä uudesta akusta huolimatta noin kuuteen. Ja kun pakkasraja ylitti maagisen, arktisen, päräyttävän -12 rajan, hyytyi auto, kuin läski ylämäkeen. Jos auton antoi jäätyä vuorokauden -20c pakkasessa, niin seikkailu oli taattu: villasukat jalkaan, kerropukeutumista ja kävellen töihin.
Kun talvi suli ja viimeiset arktiset -4c kelit olivat päällä alkoivat auton käynnistymisongelmat häviämään ja 200.000km mittarissa häämöttämään. Sitten alkoi keväinen merkkailu, jota siis oli myös ollut tasaisesti koko talven. Vettä tuli sieltä, jos ei, niin täältä. Punainen neste laittoi pulskan suuni hymyyn joka aamu - kelistä riippumatta. Sitten, kuin käskynä ylhäältä loppuivat nestevuodot. Vettä ei hävinnyt kuin ehkä desi viikossa, eli mitä nyt hieman lorotteli. Tätä onnen kautta kesti 2 viikkoa, kunnes turbo päätti, että säädyllinen elinikä ei ei ole yli 210.000km, kuten oli myös tehnyt kahdesti vesipumppu. Turbo korjattiin ja meno jatkui samanlaisena myös toisen talven.
Päätin, että en jaksa enää seikkailua, sillä "matka Land Roverilla on seikkailu", joten päädyin myymään auton. Sainkin parin kuukauden päästä kuulla, että vaikka myin auton ehjänä ja vihdoin toimivana, niin kansipahvi oli kärähtänyt kuukauden päästä ja turbo oli levinnyt moottoritielle pari kuukautta myöhemmin.
Nyt alkoikin uusi kausi elämässäni. Minulle suositeltiin Toyota-merkkisen valmistajan maastoauto, joka sitten korotettiin ja laitettiin muutenkin maastokelpoiseen asuun. Vuosimalli autolle oli 2002 ja ostotilanteessa kilometrimäärä 180.000 (jos niihin ei oltu kajottu). Ensimmäiset neljä kuukautta meni tankkaamisella. Joka päivä odotin, että nesteitä valuisi, lämmöt seilaisi, vesipumppu huutaisi tai jotain kävisi. Ei käynyt. Kunnes tuli talvi ja ensimmäiset pakkaset. Autossa ei ollut lohkolämppäriä, eikä webastoa, joten muutaman kylmäkäynnistyksen jälkeen lohko asennettiin. Kävikin sitten niin, että eräänä -30c aamuna auto oltuaan yön tolpassa käynnistyi ilman isoja yksimisiä. Samoin auton seistyä 3 vuorokautta ja oltua samoilla pakkasilla 2 tuntia tolpassa se käynnistyi ilman yskimisiä. Koomisinta tässä oli, että tolppaan ei ollut tullut virtaa koko talvena. Huomasinkin, että pakkasen ollessa -37 käynnistys erosi +12 tilanteesta sillä, että moottori pyörähti ympäri kahdesti kesäisen yhden kierroksen tilalla.
Eli, mitä teen? Vuosi tuli täyteen. Auton hoitokulut ovat muutama prosentti englantilaiseen veljeensä verrattuna ja se ei myöskään jää kiinni yhtä helposti. En ole saanut sitä rikki edes kovimmills pakkasilla, joten onko tähän mitään muuta keinoa, kuin ajaa se kiven kautta jokeen?
Ja myöskin ainut syy, minkä takia Lantikasta noin pitkään saa kirjoittaa näillä sivuilla. 
